Tarinaa Kirjokiven Kartanolta

Unelmapaikka
 
Se oli juhlahetki, kun koulussa opettaja luki keväällä listan ”kesäskiin” pääsevistä. Vuosien myötä näille kesäleireille oli ruuhkaa jonoksi asti. Itkuiltakaan ei vältytty, jos nimi ei ollut päässeiden listalla. Keväällä saatavan todistuksen numeroiden jännittäminen jäi täysin toiseksi. Meille yksinhuoltaja-äidin tyttärille pääsy oli melkolailla varmaa. Tuo saattoi olla jollekin häpeä, mutta meille se oli ylpeys ja mieluinen itsestäänselvyys.
   
Kesäskille mentiin junalla, silloisella lättähatulla. Tarina kertoo että Rudolf Elfving oli vuorineuvos, joka kertoman mukaan osti maata sen verran, että sai myös juuri oikealla kohdalla pysähtyvän juna-aseman omia bisneksiään ajatellen tämän alueen yhteyteen. Tai no, asemarakennus oli rakennettu hivenen väärään kohtaan, mutta Rudolf määräsi veturinkuljettajaa peruuttamaan ja ajamaan eteenpäin useitakin kertoja vaikka edestakaisin, kunnes oikea vaunu oli juuri oikealla kohdalla. 
 
Kirjokiven Kartanon osoite on saanut tietenkin rakennuttajansa mukaan: Rudolf Elvingin tie 109. Vuohijärvi. Nykyään alue kuuluu Kouvolaan.

Käydessäni tammikuussa Kirjokivessä, kartanon emäntä ”Mutteri” kertoi yksityiskohtia, miltä alueella on näyttänyt silloin, kun uudet omistajat ovat tämän kartanovanhuksen hoiviinsa lunastaneet. Silloin pihalla oli vielä kaupungin omistuksen ajoilta puurakenteiset huussit ja käsienpesupaikka. Jonotus käsienpesuun ennen ruokailua oli pakollinen rituaali.

ENNEN. Käsienpesupaikka. Huh, kuinka tämän käsienpesupaikan saippuan tuoksu muistuikin vahvasti mieleen! Kuva: Nina Munne.

  Loppukesän leireillä saattoi olla ohjelmassa myös mustikan poimintaa. Jokaisen leiriläisen piti poimia jogurttimukillinen mustikoita. Minä en muuten koskaan saanut mustikkakippoani täyteen, vaan nehän tuli syötyä saman tien. Miten sellaisen jogurttipurkin pohja saattoikaan peittyä niin hitaasti? Isosiskoni oli tunnollisempi poimija, joten hän auttoi tietysti pikkusiskoaan. Lasten poimimista mustikoista keittiön tädit valmistivat iltapalaksi mustikkapiirakkaa. 

Ystävyyksiä, kaveruuksia ja ihastumisiakin syntyi tiuhaan. Huussin seinillä sinkoilivat opettavaiset kuvat, rivoudet, kauniit rakkausrunot ja nimet Amorin nuolineen sulassa sekasotkussa. Jokusen runon muistan vieläkin, mutta ne eivät kyllä ole julkaisukelpoisia!

Diskoilloissa soi Juice ja Marilynin jumpperit. Musiikin soidessa vaihtui pikkulappusia. Ne olivat silloisia tekstareita, eli ihastumisille sujautettavia kirjeenpoikasia, joihin rohkeimmat olivat uskaltaneet raapustaneet tykkäysilmoituksensa. Silloin muuten osattiin jo tehdä hymiöitä;).  
 

Kesäsiirtolassa nukuttiin teräsrunkoisissa kerrossängyissä. Alapedillä punkkaansa pitäneet saivat mahdollisuuden raaputella ylemmän sängyn pohjaan puumerkkinsä tai lempirunonsa. Suuret salit oli jaettu tyttöjen ja poikien puoliin. Näkymä oli silloin melkolailla rujompaa kerrossänkyineen kuin nyt.

Aika tyypillistä ”kesäski”-tunnelmaa: villiä mutta hauskaa. Taustalla näkyy suuren salin meininki ja teräksiset kerrossängyt, kaakeliuuni ja seinien valkoiset värit. kuva: M.Kytönen.



Kirjokiven kartanon alue ja tilat ovat jääneet polkuineen ja tuoksuineen mieleen. Edelleenkin, tai juurikin siitä syystä, kun ikää tulee, aika kultaa muistot. Ne aurinkoisimmat nousevat varsinkin pintaan. Edes sadekelejä ei nyt kukaan lapsuudestaan muista. Kirjokivessä ei sadekaan koskaan haitannut, eihän? Ei.Silloin pelattiin coronaa.

Ei ole enää lättähattuja olemassa, mutta paikka on olemassa.
Joko luit tarinaa Kirjokiven Kartanosta juhlapaikkana? Täältä pääset sisustuksellisiin sisätilan tunnelmiin.

Tämän päivän Kirjokiven Kartanoon voit tutustua täältä.

Juhlatilana Kirjokiven Kartano

Joskus on kiva palata lapsuuden muistorikkaisiin paikkoihin. Erityisesti aurinkoisiin sellaisiin. Vietimme äitini 80-vuotispäiviä ”kesäskissä”, Kirjokiven kartanolla. Tihvetjärven rannalla sijaitsevaan kartanoalueeseen liittyy paljon hyviä kesämuistoja lapsuudestani.

  

 Olin käynyt Kirjokivessä viimeksi 1980-luvulla, jolloin se oli vielä kunnostamaton. Kiitos uusien omistajien, Kirjokiven Kartano on nyt hyvässä kunnossa. Kunnioitettavaa, että jotkut ovat pelastaneet tämän ihanuuden jopa purkamisen uhan alta! Kartanorakennus kauniine rantaviiva-alueineen näyttänee nyt sellaiselta kuin se alun perin oli tarkoitettu. 

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman
Kirjokivessä on nyt huolitellun ja hyvin hoidetun näköistä, muistamaani vuosikymmenien takaiseen olomuotoonsa verrattuna. Rakennus on remontoitu, puutarha raivattu. Kartanon tilat on sisustettu pieteetillä rakennuksen ikää ja tyyliä kunnioittaen.

Ruokasalissa ei ole enää pitkiä pöytiä ja piiiitkiä, kovia teräsjalkaisia puupenkkejä, joiden vingun ääni raastoi korviin niitä siirrettäessä. Nyt tilalla on kartanoon sopivat ruokailuryhmät ja takan edessä miellyttävä istuinryhmä.
  
Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman 

Rakennuksen ulkomaalauksen väri on nyttemmin muutettu. Se oli ennen haalean vihreä, nyt kartanorakennus on maalattu aikakauteensa kuuluvalla klassisella fasadivärillä, keltaisella.
Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman 

ENNEN.Kuva: H.Ala-Krekola

Kun uusi ja vanha kohtaa 

Uuttakin on toki täytynyt mukaan tuoda, kuten kalusteita. Uudet kalusteet uppoavat tämän iäkkään kaunottaren saleihin ja huoneisiin kivalla twistillä. Uusi kohtaa täällä vanhat tilat ja talon alkuperäisen värimaailman tavoitellun tunnelman mukaisesti. Ylellisyyttä 15 vuotta kestäneessä ja pikkuhiljaa tehdyssä remontissa on haluttu korostaa, mutta se kuuluu kartanomaiseen tunnelmaan.

Kirjastosali 

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman
Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman
 Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Yläkerran sviitit
 
Sviittihuoneisiin on tuotu rohkeasti kaikkiin oma maailmansa,joka on hotellihuoneissa mielestäni aina viehättävä ratkaisu. Nämä ovat niitä seikkoja, joita itse olen toteuttanut ja  toteuttaisin vastakin, jos hotellihuoneiston saisin sisustussuunnittelukohteekseni! Kaikkiin huoneisiin on luotavissa oma henki ja sielukkuus, eri värein oma muotokielin, tekstiilein ja asianmukaisin somistuksin. Silti yhtenäisyyden pitää säilyä linjassa. Se on täällä tapahtunut. Mukana on myös taidetta. Oikeaa taidetta. 
  

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman
Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman
 Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman 

Kirjokiven Kartanoa ei ole varsinaisesti restauroitu, mutta alkuperäisyyksiä, kuten originaaleja väriratkaisuja on kaivettu esiin ja sävyjä on kunnioitettu.
 

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman
Ruokasalin paneeliin on jätetty menneiden aikojen maalikerrokset näkyviin. Maalikerroksia on ollut vuosikymmenten aikana useampia.
Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman
Takan aiemmat maalisävykerrokset.

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Pieteetillä ja tyylillä 

Täällä on näkyvissä että kunnostukseen on panostettu onnistuneesti ilman pröystäilyä tai mielestäni överejä ylilyöntejä. Naistenhuoneen oven avatessa näkymä kristallikruunuineen saa huokaisemaan. Silloin kun naistenhuoneeseen mennessä pääsee suusta ”WAU!”, huomaa että täällä on mietitty remontoidessa loppuun saakka. Yllättävää kyllä WC:t on nimittäin liian usein se heikoin lenkki,jossa on oikaistu julkisissa kohteissa. WAU-efektiä tekee naistenhuoneessakin olevat ikäiselleen sopivan tyyliset ”vesiklosetti”-narut, kristallikruunut ja kankaiset rullatut käsipyyhkeet. Rottinkiset korit! Ne ovat niitä pieniä, mutta suuria yksityiskohtia, joilla ylellistä tunnelmaa tehdään. 


Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman


Kartanorakennuksessa sanottiin kummittelevan.

Kummitus oli nimeltään Rudolf. Liikemies ja vuorineuvos Rudolf Elving, joka tunnetaan Kymen alueella aikoinaan Voikkaan paperitehtaan perustajana. Edelläkävijäksikin kutsuttu herra, joka oli aikoinaan tämän kartanon rakennuttanut. Kummituksen sanottiin majailevan yläkerrassa, jonne leiriläisillä ei ollut juurikaan asiaa.  

Kartanoalueen muut rakennukset

Alueelle kuuluu useita rakennuksia, kuten aittarakennukset.

 Aikoinaan aittoja oli vain yksi. Nyt kahteen aittaan on rakennettu korkeatasoisia hotellihuoneita. Kolmas on jo tekeillä.
Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

ENNEN. Aitta. Aitan kuvat: H.Ala-Krekola.
Aitta ENNEN.

 Metsän keskellä torni ja kappeli
 
Rapistuvalle tornille tehtiin retkiä. Valvontaa varten rakennetussa torni oli rakennettu 1905-1007, ja toimi vielä toisen maailman sodan aikana ilmavalvontapaikkana. Pelottavan tarinansa ja huonon kuntonsa vuoksi tämä silloin rapistumassa oleva torni oli todellinen jännittävyyden ilmestys keskellä metsää. Sen juurelta alkoi perinteinen lipunryöstö -peli, joka sai sydämen tykytykset sykkimään vuodesta toiseen. Tuo leikki oli silti yksi parhaita leirin kohokohtia, tietenkin diskoiltojen lisäksi. Nyt torni on kunnostettu ja ylös pääsee jopa kiipeämään. 

Elvingin torni nyt kunnostettuna. kuva H.Ala-Krekola 
Alueella sijaitseva kappeli. kuva: H.Ala-Krekola.

Alueella on myös kappeli, joka oli rakennettu 1900-luvun alussa samoin kuin Rudolf Elvingin torni. Kappelin tarina onkin oma mielenkiintoisuutensa!  

Kiitos talon emännälle Mutterille nykyisistä Kirjokiven kuulumisista. Tilat hehkuvat nyt huolenpitoa hyvin hoidettuine puutarhoineen ja ranta-alueineen. Etupihan pensasryteikön edestä on löytynyt alkuperäisistä piirustuksista löytynyt terassin pohja, joka on toteutettu ja toimii nyt pääsisäänkäyntinä.  

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Kaikki hyvin siis nyt, Herra Rudolf.
 
Nyt kun tämä kummituksiakin nähnyt kartanokaunotar on saanut pieteetillä tiloja pitävät omistajat, ei Rudolf-herrankaan tarvitse enää pelotella ketään.

 

Suomestahan ei kannata kesällä lähteä mihinkään. Näitä upeita paikkoja Suomessa riittää. Kirjokivi ja sen läheinen alue Repoveden kansallispuisto metsineen ja kauniine vesistöreitteineen. Nyt on hyvä syy ottaa kunnolla aikaa, jos/kun käyt ensi kesänä vaikka Kouvolassa Asuntomessuilla.
Luonnon kauneutta riittää.

Lähdepäs kesällä Kouvolaan ;). 

PS. Käynti sai muistelemaan muutakin, niitä leiriaikoja, joista voit lukea täältä

Kaupunkikuva

Kaupunki ja kuva,
kaupunkikuva
Kunnat ja kaupungit luovat kokoajan yhtä lailla kaupunkikuvaa, mahdollisesti vahvaa brändiä itsestään kuin mikä tahansa yritys. Ratkaiseeko kaupunkikuvaa kaupungin koko, sijainti,rakentamiskultuuri vai historia? Identiteetti se on kunnilla ja kaupungeillakin, ja se koostuu mm. kaikesta edellä mainitusta.

Moni kunta tai kaupunki taistelee jopa olemassa olostaan, toiset enemmän toiset vähemmän. Hallinnot vaihtuvat, samoin mielipiteet. Joskus hallinnoissa istuu identiteettiä ymmärtäviä enemmän joskus ei ollenkaan, koska budjetit ratkaisevat. Hyviä puolia pitäisi tuoda esiin ja korostaa, huonoja ei saa välttämättä feikattua piiloon mutta niitä voitaisiin kehittää.

Se onko kaupunki tai kunta iso vai pieni, ei ole välttämättä ratkaisevaa. Suuri ei ole välttämättä kaunis. Luonnon kauneudenkin ja historian arvokkaat jäljet voidaan näköjään pilata. Edelleen. 

K niinkuin Kouvola
 K niinkuin Kirkkonummi

Olen kasvanut lapsuuteni ja nuoruuteni Kouvolassa, joten siellä tulee vieläkin usein välillä käytyä. Katselen tätä lapsuuteni kaupunkia varmasti nykyään eri silmällä.

Kouvola on tituleerattu mm.Suomen turhimmaksi kaupungiksi, mutta se on jo hyvin vanhanaikainen sanonta. Täysin OUT. Sanat ja sanonnat vanhenevat auttamattomasti. Sen lauseen turhuuden on ymmärtänyt erityisesti katsomalla kauempaa, kun on tullut perspektiiviä vähän enemmän. 


Kouvola.vaakuna.2009.svg
Kouvolan nykyinen v.2009 käyttöön otettu vaakuna. 
Nyt Kouvola sai siis vettä vaakunaansakin :).








Kouvolan arkkitehtuuri on joskus ollut kaunista, mutta valitettavati surullisen kuuluisa 1970-luku ja sen aikainen rakennusarkkitehtuuri sai aikaan valtavia pilaamisia Kouvolassa. Siitä syystä siellä ei näe paljon historiallista arkkitehtuuria.

 Onneksi modernin arkkitehtuurin helmiä silti löytyy.

Kouvolassa on Suomen KAUNEIN uimahalli, Urheilupuiston uimahalli.

Kouvolassa on myös upea kaupungintalo.

Juha Leiviskän(yhdessä Bertel Saarnion kanssa) 1968 suunnittelema Kouvolan kaupungintalo.

 Toivottavasti ne huhut eivät pidä paikkaansa, että keskustan sydämessä oleva v.1928 rakennettu Kankaan koulu purettaisiin? Se edustaa sentään sitä sielukasta ja kaunista, vanhempaa rakennusarkkitehtuuria.
70-luvun aallon myötä Kouvolaan on rakennettu paljon uutta, joita museovirasto kutsuu modernismin helmiksi, kuten tuo Kouvolan kaupungintalo. Museovirasto listaa valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä Kouvolan listassa 19 kpl, Kirkkonummella vain 3 kpl. 

Eli kyllä Kouvolassa nähtävää on.
Itänaapurin olemassaolo on aina ollut vahvasti läsnä Kouvolassa, viehän junarata Kouvolan kautta itäisen rajan yli. Nykyään ostovoima tuleekin vahvasti idän puolelta. Hyvä niin, sillä nyt ”suur”Kouvolan kasvattaessa nykyisiä uusia juuriaan tämä kaunis kaupunki vaan vireytyy taas toivottavasti entiseen loistoonsa.Kompaktit valimatkat tekevät alueella liikkumisen kaikesta huolimatta käteväksi. Uusi kauppakeskus Veturi on muka kaukana keskustasta, 3 km:n päässä Kouvolan keskustasta.

Niin, kaikki on suhteellista.

Kouvolassa on paljon hyvää, jota ei ehkä siellä asuessa näe. Itse olen asunut melko pitkään jo Kirkkonummellakin, joka on monelta kohtaa täysi päinvastaisuus. Luonnon kaunis paikka, eittämättä. Yksi Suomen kauneimpia. 


Kirkkonummi on pinta-alaltaan laaja ja luonnoltaan valtavan kaunis kunta. Yksi suomenlahden kauneimpia kuntia luontonsa osalta. Meri ja kaikki.

Nyt tulee moottoritiekin kohta Kirkkonummelle asti. 

Kaipaan silti täällä yhä 16 vuoden jälkeen KOMPAKTIN kokoisen kaupungin lyhyitä välimatkoja. Kevyen liikenteen väylät on tuollaisessa pikku kaupungissa rakennettu aikanaan LOISTAVAKSI VALAISTUKSI verkostoksi. 

Koko Kouvolan kaupungin ympäri pääsee helposti kulkemaan valaistua kevyen liikenteen väyliä käyttäen, jonka kohtuullisen lyhyet välimatkat tekevät toki mahdolliseksi. Ja on siellä edes jonkunlaista kokonaisvaltaista näkemystä käytetty kaupungin rakennussuunnitteluun. 
Näkisipä sellaista täällä Kirkkonummella. 
Täällä on osittaisia katkeavia pätkiä, ei verkostoa. Saati valaistusta.Rohkenen tämän mainita, koska mm. kotitiellämme ei ole katuvaloja, edelleenkään. Suomen talvihan on valoisa, eihän täällä valaistusta iltaisin tarvitse. Yhtenäistä ajattelua? Kokonaisvaltaista suunnittelua? Ei.
***

Kirkkonummen keskustassa on koko Suomen historiaakin ajatellen valtavan arvokas kivikirkko. Mutta että sen läheisyys pilataan systemaattisesti? Tai on pilattu jo: Parkkitalo. Kunnan talo. Parkkitalo. Pimeä pitkä ja kapea kävelytie näiden suurten rakennusten takana…. Hui! 
Missä on historian ja arvon ymmärtävät, kaupunkikuvaa ja keskustan infraa kauniisti kohottavat suunnitelmat ja ratkaisut?

Kirkkonummella alueet ja paikat huokuvat myös kipeää venäjän vallanaikaista historiaa, joka joskus tulee olemaan palanen arvokasta tuleville polville. 

Siitä on jo vähän päästy yli, mutta nykyrakentamisella täällä pilataan parhaillaan valitettavasti tulevaisuuden kaupunki(kunta-)kuvaa jo. Harmi! Voidaanko vielä tällä vuosituhannella tehdä yhtä pahoja virheitä, jotka nyt osataan jossain tunnustaa korvaamattomiksi pahamaineiselta 70-luvulta? Näköjään. 

Tulevaisuuden arvokas menneisyys rakennetaan nyt, ja se pitäisi tehdä alueen identiteettiä kunnioittaen.   

 Kouvolassa on virinnyt onneksi nykyään valtava yhteisyyttä korostava itsetunnon kehitys, onkin jo aika luovuttaa valtikka Suomen turhimman kaupungin tittelistä jo muualle. KEN, Kouvolan Entiset Nuoret, ovat jo sen verran vanhoja että positiivista yhteisyyttä voidaan ja kehdataan korostaa ja kaupunkiakin jo kaiholla kehua.

K niinkuin Kompakti. 
K niinkuin Kaunis. 
K niinkuin Kehitys. 

Kauniisti kehittyvän kaupunkikuvan kannalla :).

Asuntomessut Kouvolassa.
12.7.-11.8.2019 

ps. Ja juuri tässä kuuntelen uutisista, että kenties F1-kisatkin vielä tullaan näkemään Kouvolassa. Jes! Päristystä odottaen. 
  
Alunperin 11.10.2012 julkaistua tekstiä päivitetty 18.1.2019. 

Asuntomessut 2019 Kouvolassa

Ensi vuoden Asuntomessut ovat Kouvolassa. Asuntomessut tuovat messukohdekaupunkeihin aina uutta virkeyttä ja säpinää. Pikkukaupungin hyvät puolet pääsevät messujen myötä esiin valtakunnan tasoisesti.


Kouvolalaisuus 
Kouvola on kaunis pikkukaupunki, josta vuonna 2007 tuli suurkunta. Nyt Kouvolassa on asukkaita noin 85 000. Kouvolaan liitettiin kuntauudistuksen myötä pieniä lähikuntia.
 Identiteettiin liittyy mielenkiintoinen ja kenties omakohtainen anekdootti. Aiemmin sijaitsevien pienempien maakuntien asujat sanoivat muualla liikkuessaan asuvansa Kouvolassa. Sen jälkeen kun Kouvola nielaisi nimiinsä nuo läheiset pikkukunnat, alkoi toisenlainen identiteetin nosto. Nyt on ylpeää mainita mistä pikkukunnasta on kotoisin. Hienoa! Miksipä sitä ei mainitsisi? 
Kaupungintalo.
Asuntomessujen teema on ensi vuonna Kouvolassa ”Kauniisti ikääntyvä”.
Ihana teema.
Erityisesti sen tähden, koska Kouvola on helppo kaupunki asua ja elää. Etäisyydet kaupungin laidalta toiselle ovat ihastuttavan lyhyitä. Korian pioneeripuistoltakin (joka on muka vähän kauempana), on vain n.6 km Kouvolan ydinkeskustaan. Kouvolassa on paljon hyviä puolia juuri optimaalisen kokonsa puolesta. 

Tiettyjä juttuja oppii arvostamaan vasta kun katselee vähän kauempaa.

Kätevyyttä ja lyhyitä välimatkoja oppii arvostamaan etenkin siinä vaiheessa, kun on asunut ruuhkaisella pääkaupunkiseudulla. Asupas pääkaupunkiseudulla ja muuta takaisin Kouvolaan. Tuntuu, että kaikki matkat sujuvat suitsait sujuvasti, taitat matkan sitten millä kulkukuneuvolla tahansa. Kävellenkin ehtii, saati polkupyörällä. Filetsolla, kuten Kouvolassa sanotaan. Kouvolassa polkupyörä onkin oiva kulkuneuvo. Olen itse tämän kevään aikana muuttanut parikin kertaa. Olen joutunut yllättymään positiivisesti kuinka lyhyellä välimatkalla on suuri merkitys. Yllättäen olen etuajassa joka paikassa, ja voi jopa valita kulkuneuvon. Wau! Erityisesti työmatkoissa lyhyet välimatkat ovat suunnaton etu. Voi kun Kouvolaan saataisiin vain lisää työpaikkoja. Junamatkat Helsinkiinkin sujuvat reilussa tunnissa.

 

Viime kesän Asuntomessujen järeimmät sisustajat taisivat Porissa olla Apulannan Toni ja Sipe. 

 
Kyllä Kouvolastakin musa-ja kulttuurinimiä on kammennut valtakunnan eetterin. Millaisiahan valonpisaroita tai twistiä pikkukaupungin pojat ja muut musahemmot saisivatkaan sisustuksiin aikaiseksi Bioneeri-alueella ;)? Saati taiteen tekijät? Aika moni media-alan nimikin on Kouvolasta kotoisin. Nyt osaamiset esiin!

”Kouvola on rock, vaikka betonissa paistaisi”, erästä rokkaria lainatakseni.

  

Kouvolan Asuntomessu-alue nousee kymijoen varrelle Korian varuskunta-alueelle, joka on todellinen historiallinen miljöö. 

 Alueen tarina yltää vuoteen 1910 saakka, jolloin alueelle saapuneiden venäläisten aikeena oli suojata Helsingin ja Pietarin välistä rata-aluetta. Vuonna 1989 Kymen pioneeripataljoona siirrettiin pois Korialta. Tällöin sotilaskäyttö lakkautettiin Korian kasarmialueelta. Lapsuudessani tuttua oli, että varuskuntia oli ympäri tätä pientä maakuntaa ja kaupunkia: Kouvolassa, Korialla, Utissa ja Vekaranjärvellä ainakin. Olenpa muutamat alokkaat opettanut uimaankin ollessani aikoinaan vuosikausia uimahallissa töissä uimaopettajana. Uimahallissa, joka on muuten Suomen kaunein. 

 Kouvolassa on muutakin Suomen parasta. Kouvolan todellinen musta ylpeys: Kouvolan Lakritsi. Ei sen parempaa löydy! Kouvolan Laku valittiin v.1995 Suomen parhaaksi, eikä suotta. Okei, siitä on ehkä jo aikaa, mutta Kouvolan Lakritsi on ihan voittaja edelleen. Sori porvoonlakut, nimekkäät gourmeelakut sun muut.
Aika monta mageaa kehua tuli nyt. Mie kehun aina Kouvolaa.
 Kyllä. 
  
Kouvola on kätevä ja hyvä paikka asua. Toivottavasti Asuntomessut saavat hyvän fiiliksen tästä kivasta pikkukaupungista herätettyä. Kaupunkiin kannattaa tutustua paremmin. Hyvää positiivista virkeyttä löytyy kyllä.  

Kouvolan kaupungintalon pihalla joku pikkumimmi ;).



Mihinkäs se lapsuuden kaupungin lumo meiltä itsekultakin koskaan häviäisi. Aiempia ajatelmiani Kouvolasta löytyy täältä.

Seuraavista asuntomessukohteista ja niiden rakennusvaiheesta saa jo seurattua messutalo-projekteja. Blogi-lista löytyy täältä. 
Innolla odotan mitä kouvolalaiset keksivätkään, jotta kaupunki pääsee esittäytymään oikein täysillä edukseen.

Tiesitkö muuten, että Kouvolassa puhutaan murretta, jonka vivahde-eroista tunnistaa rajakaupunkien kasvatit? Murteen vivahteista erotti aikoinaan heti kouvolalaisen ja kuusaalaisen. Se pieni ero. Se oli silloin. Ei enää.
   
Mistäs sie muuten oot kotoisin? 

Asuntomessut Kouvolassa 12.7.-11.8.2019 

Tekstiä päivitetty 18.1.2019 

Kirkonrottaa metsästämässä

 Lapsuus on seikkailu suunnaton. 

Jossain vaiheessa me kaipaammekin lapsuutemme juurille. Toteutimme ihan vitsinä liikkeelle lähteneen suunnitelmamme ja pitkäaikaisen haaveemme palata noihin lapsuuden maisemiin. Kokosimmetalon lapset” ja istuimme iltaa tässä pihapiirissämme.

 Se vahva tunne siitä, että tuo piha on edelleen ”Meidän Piha”.…ihan uskomaton fiilis. 

Meillä oli tuuria: taloyhtiössä oli meneillään putkiremontti, joten pääsimme kurkkimaan talon kellaritilohin ja pitkiin varastokäytäviin, joissa pienenä leikittiin: saunatilat, pyöräkellarin pyörätelineet, mankelihuone ja askarteluhuone… uskomatonta! 

Tapasimme ensin lapsuutemme koulun pihalla, jonka säilyttämisen kohtaloa on tällä pikku paikkakunnalla paljon puitu vallitsevien homeongelmien takia. Suunnattoman kaunis vuonna 1926 rakennettu kivinen rakennus, Kankaan kansakoulu. Koulumatka, joka ei lapsenkaan askelin tuntunut pitkältä…kuinka lyhyeltä se nyt tuntuikaan. 

Kurkkiminen lapsuuden kotiin ja mummolaan oli ihanaa. Vintin piilokin löytyi edelleen. 
 
Nyt kun olemme muka-aikuisia, rohkenimme kysyä kaikilta pihalla näkyviltä ihmisiltä, missä asunnossa he nyt asuvat. Aluksi tuo uteliaisuus hämmensi talon nykyisiä asukkaita. Tottahan toki: kuohuviiniä nauttivat, keski-iän ylittäät ”pihan lapset” uskaltavat kyllä kysellä. Esittelimme itsemme talon entisinä lapsina, ja niin pääsimme käymään omissa lapsuutemme kodeissamme. Mikä ilo! 

Voi sitä pihaleikkien kulta-aikaa.

Nyt osan meistä ollessa jo kauniisti harmaantuneita (ainakin meidän kaikkien ollessa jo vähän sievästi vain pikkuisen rypistyneitä) vietimme kauniin kesäisen päivän tässä tutussa pihapiirissä eväinämme suolakaloja, ketunleipiä ja nallekarkkeja. Iloisia herkkuja lapsuuden vuosien ajoilta.
Nallekarkit maksoivat silloin yhden pennin kappale. Mnulla oli suuri haave, että saisin joskus 100 nallekarkkia. Sitä päivää ei koskaan tullut. Kun viikkorahojen säästäminen sataan nallekarkkiin olisi riittänyt, oli karkkien hinta noussut jo viiteen penniin kappale. Se siitä silloin.  

 Ei silloin metsästetty pokemoneja, ei ollut kännyköitä ja nettejä. Me leikimme tällä suojaisalla pihalla kirkonrottaa, hippaa, piilosta. Kesällä hypimme twisteillä ja hyppynaruilla. Talvella teimme lumilinnoja. Kesällä poimimme kukkia ja riensimme availemaan ulko-ovia taloyhtiön vanhemmalle väelle ajankuluksemme. No,olihan meillä siihen hyvä syy: tädeiltä ja sediltä saattoi joskus saada karkkia palkkioksi tuosta kohteliaisuudesta. Voi ei, jos palkkana olikin suklaisia liköörikarkkeja! Ne eivät silloin maistuneet, eikä maistu vieläkään. Fazerin parhaat olivat sananmukaisesti parhainta palkkaa.

Kyllä. Pyykit kuivatettiin silloin pihalla. Telineet ovat näköjään vieläkin. Pyykkien ulkona kuivattaminen taitaa olla harvinaista nykyperheiden käytännössä.  

Jyrkät ja pahat rappuset pyöräkellariin! Oliko ne kutistuneet?  Niissä oli peräti kolme rappusta.
 *** 
Kaikki taloyhtiön yhteiset tilat olivat täysin samassa kuosissa kuin lähes 43 vuotta sitten. Jopa saunan pesuhuoneen penkit olivat täsmälleen samat edelleen. Voiko askeettisempaa olla.

 
Pelottavan suuren suuri mankeli oli paikoillaan edelleen. Nyt se oli vain remonttivermeiden seassa.
Saunatilojen huoneentaulu on ollut seinässä 40 vuotta. Hyvät ohjeet,jotka olisivat tarpeen muistaa edelleen.

Hassua, kuinka vanhat kirkonrotan lorut ja pelien säännöt palautuivakin mieliimme palatessamme lapsuutemme ”rikospaikalle”, omaan pihapiiriimme. Juoksukilpailun säännöt ja ne haaveet, joista silloin haaveiltiin: ”…sitten kun minusta tulee iso niin minusta tulee Mona-Lisa Pursianen”. sanoi yksi. Ei tullut hänestä juoksijaa.
Anssi Kelan ”Meistä tuli muurareita”-laulun sanat soivat päässä. Kenestä oli tullut mitäkin.

Kuinka ikälopuilta tuo talon väki silloin tuntuikin. Laskujemme mukaan he, joita silloin pidimme vanhuksina…he ovat olleet lapsuutemme vuosina noin nelikymppisiä. Huh! Miten heillä silloin tuntui olevan kaikilla jo harmaat hiukset?

Mitäs sitä sanotaanaina pitäisi säilyttää lapsen ilo ja mieli. Totta tosiaan. Sen me nyt teimme. Lapsen ilomme ja uteliaisuutemme oli oikein hyvin tallella. Päivä oli todellinen Hard day´s night. Jatkoimme kellon ympäri yöhön saakka ja vähän ylikin. 
 
Milloin sinä olet viimeksi leikkinyt kirkonrottaa?