Tarinaa Kirjokiven Kartanolta

Unelmapaikka
 
Se oli juhlahetki, kun koulussa opettaja luki keväällä listan ”kesäskiin” pääsevistä. Vuosien myötä näille kesäleireille oli ruuhkaa jonoksi asti. Itkuiltakaan ei vältytty, jos nimi ei ollut päässeiden listalla. Keväällä saatavan todistuksen numeroiden jännittäminen jäi täysin toiseksi. Meille yksinhuoltaja-äidin tyttärille pääsy oli melkolailla varmaa. Tuo saattoi olla jollekin häpeä, mutta meille se oli ylpeys ja mieluinen itsestäänselvyys.
   
Kesäskille mentiin junalla, silloisella lättähatulla. Tarina kertoo että Rudolf Elfving oli vuorineuvos, joka kertoman mukaan osti maata sen verran, että sai myös juuri oikealla kohdalla pysähtyvän juna-aseman omia bisneksiään ajatellen tämän alueen yhteyteen. Tai no, asemarakennus oli rakennettu hivenen väärään kohtaan, mutta Rudolf määräsi veturinkuljettajaa peruuttamaan ja ajamaan eteenpäin useitakin kertoja vaikka edestakaisin, kunnes oikea vaunu oli juuri oikealla kohdalla. 
 
Kirjokiven Kartanon osoite on saanut tietenkin rakennuttajansa mukaan: Rudolf Elvingin tie 109. Vuohijärvi. Nykyään alue kuuluu Kouvolaan.

Käydessäni tammikuussa Kirjokivessä, kartanon emäntä ”Mutteri” kertoi yksityiskohtia, miltä alueella on näyttänyt silloin, kun uudet omistajat ovat tämän kartanovanhuksen hoiviinsa lunastaneet. Silloin pihalla oli vielä kaupungin omistuksen ajoilta puurakenteiset huussit ja käsienpesupaikka. Jonotus käsienpesuun ennen ruokailua oli pakollinen rituaali.

ENNEN. Käsienpesupaikka. Huh, kuinka tämän käsienpesupaikan saippuan tuoksu muistuikin vahvasti mieleen! Kuva: Nina Munne.

  Loppukesän leireillä saattoi olla ohjelmassa myös mustikan poimintaa. Jokaisen leiriläisen piti poimia jogurttimukillinen mustikoita. Minä en muuten koskaan saanut mustikkakippoani täyteen, vaan nehän tuli syötyä saman tien. Miten sellaisen jogurttipurkin pohja saattoikaan peittyä niin hitaasti? Isosiskoni oli tunnollisempi poimija, joten hän auttoi tietysti pikkusiskoaan. Lasten poimimista mustikoista keittiön tädit valmistivat iltapalaksi mustikkapiirakkaa. 

Ystävyyksiä, kaveruuksia ja ihastumisiakin syntyi tiuhaan. Huussin seinillä sinkoilivat opettavaiset kuvat, rivoudet, kauniit rakkausrunot ja nimet Amorin nuolineen sulassa sekasotkussa. Jokusen runon muistan vieläkin, mutta ne eivät kyllä ole julkaisukelpoisia!

Diskoilloissa soi Juice ja Marilynin jumpperit. Musiikin soidessa vaihtui pikkulappusia. Ne olivat silloisia tekstareita, eli ihastumisille sujautettavia kirjeenpoikasia, joihin rohkeimmat olivat uskaltaneet raapustaneet tykkäysilmoituksensa. Silloin muuten osattiin jo tehdä hymiöitä;).  
 

Kesäsiirtolassa nukuttiin teräsrunkoisissa kerrossängyissä. Alapedillä punkkaansa pitäneet saivat mahdollisuuden raaputella ylemmän sängyn pohjaan puumerkkinsä tai lempirunonsa. Suuret salit oli jaettu tyttöjen ja poikien puoliin. Näkymä oli silloin melkolailla rujompaa kerrossänkyineen kuin nyt.

Aika tyypillistä ”kesäski”-tunnelmaa: villiä mutta hauskaa. Taustalla näkyy suuren salin meininki ja teräksiset kerrossängyt, kaakeliuuni ja seinien valkoiset värit. kuva: M.Kytönen.



Kirjokiven kartanon alue ja tilat ovat jääneet polkuineen ja tuoksuineen mieleen. Edelleenkin, tai juurikin siitä syystä, kun ikää tulee, aika kultaa muistot. Ne aurinkoisimmat nousevat varsinkin pintaan. Edes sadekelejä ei nyt kukaan lapsuudestaan muista. Kirjokivessä ei sadekaan koskaan haitannut, eihän? Ei.Silloin pelattiin coronaa.

Ei ole enää lättähattuja olemassa, mutta paikka on olemassa.
Joko luit tarinaa Kirjokiven Kartanosta juhlapaikkana? Täältä pääset sisustuksellisiin sisätilan tunnelmiin.

Tämän päivän Kirjokiven Kartanoon voit tutustua täältä.

Juhlatilana Kirjokiven Kartano

Joskus on kiva palata lapsuuden muistorikkaisiin paikkoihin. Erityisesti aurinkoisiin sellaisiin. Vietimme äitini 80-vuotispäiviä ”kesäskissä”, Kirjokiven kartanolla. Tihvetjärven rannalla sijaitsevaan kartanoalueeseen liittyy paljon hyviä kesämuistoja lapsuudestani.

  

 Olin käynyt Kirjokivessä viimeksi 1980-luvulla, jolloin se oli vielä kunnostamaton. Kiitos uusien omistajien, Kirjokiven Kartano on nyt hyvässä kunnossa. Kunnioitettavaa, että jotkut ovat pelastaneet tämän ihanuuden jopa purkamisen uhan alta! Kartanorakennus kauniine rantaviiva-alueineen näyttänee nyt sellaiselta kuin se alun perin oli tarkoitettu. 

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman
Kirjokivessä on nyt huolitellun ja hyvin hoidetun näköistä, muistamaani vuosikymmenien takaiseen olomuotoonsa verrattuna. Rakennus on remontoitu, puutarha raivattu. Kartanon tilat on sisustettu pieteetillä rakennuksen ikää ja tyyliä kunnioittaen.

Ruokasalissa ei ole enää pitkiä pöytiä ja piiiitkiä, kovia teräsjalkaisia puupenkkejä, joiden vingun ääni raastoi korviin niitä siirrettäessä. Nyt tilalla on kartanoon sopivat ruokailuryhmät ja takan edessä miellyttävä istuinryhmä.
  
Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman 

Rakennuksen ulkomaalauksen väri on nyttemmin muutettu. Se oli ennen haalean vihreä, nyt kartanorakennus on maalattu aikakauteensa kuuluvalla klassisella fasadivärillä, keltaisella.
Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman 

ENNEN.Kuva: H.Ala-Krekola

Kun uusi ja vanha kohtaa 

Uuttakin on toki täytynyt mukaan tuoda, kuten kalusteita. Uudet kalusteet uppoavat tämän iäkkään kaunottaren saleihin ja huoneisiin kivalla twistillä. Uusi kohtaa täällä vanhat tilat ja talon alkuperäisen värimaailman tavoitellun tunnelman mukaisesti. Ylellisyyttä 15 vuotta kestäneessä ja pikkuhiljaa tehdyssä remontissa on haluttu korostaa, mutta se kuuluu kartanomaiseen tunnelmaan.

Kirjastosali 

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman
Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman
 Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Yläkerran sviitit
 
Sviittihuoneisiin on tuotu rohkeasti kaikkiin oma maailmansa,joka on hotellihuoneissa mielestäni aina viehättävä ratkaisu. Nämä ovat niitä seikkoja, joita itse olen toteuttanut ja  toteuttaisin vastakin, jos hotellihuoneiston saisin sisustussuunnittelukohteekseni! Kaikkiin huoneisiin on luotavissa oma henki ja sielukkuus, eri värein oma muotokielin, tekstiilein ja asianmukaisin somistuksin. Silti yhtenäisyyden pitää säilyä linjassa. Se on täällä tapahtunut. Mukana on myös taidetta. Oikeaa taidetta. 
  

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman
Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman
 Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman 

Kirjokiven Kartanoa ei ole varsinaisesti restauroitu, mutta alkuperäisyyksiä, kuten originaaleja väriratkaisuja on kaivettu esiin ja sävyjä on kunnioitettu.
 

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman
Ruokasalin paneeliin on jätetty menneiden aikojen maalikerrokset näkyviin. Maalikerroksia on ollut vuosikymmenten aikana useampia.
Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman
Takan aiemmat maalisävykerrokset.

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Pieteetillä ja tyylillä 

Täällä on näkyvissä että kunnostukseen on panostettu onnistuneesti ilman pröystäilyä tai mielestäni överejä ylilyöntejä. Naistenhuoneen oven avatessa näkymä kristallikruunuineen saa huokaisemaan. Silloin kun naistenhuoneeseen mennessä pääsee suusta ”WAU!”, huomaa että täällä on mietitty remontoidessa loppuun saakka. Yllättävää kyllä WC:t on nimittäin liian usein se heikoin lenkki,jossa on oikaistu julkisissa kohteissa. WAU-efektiä tekee naistenhuoneessakin olevat ikäiselleen sopivan tyyliset ”vesiklosetti”-narut, kristallikruunut ja kankaiset rullatut käsipyyhkeet. Rottinkiset korit! Ne ovat niitä pieniä, mutta suuria yksityiskohtia, joilla ylellistä tunnelmaa tehdään. 


Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman


Kartanorakennuksessa sanottiin kummittelevan.

Kummitus oli nimeltään Rudolf. Liikemies ja vuorineuvos Rudolf Elving, joka tunnetaan Kymen alueella aikoinaan Voikkaan paperitehtaan perustajana. Edelläkävijäksikin kutsuttu herra, joka oli aikoinaan tämän kartanon rakennuttanut. Kummituksen sanottiin majailevan yläkerrassa, jonne leiriläisillä ei ollut juurikaan asiaa.  

Kartanoalueen muut rakennukset

Alueelle kuuluu useita rakennuksia, kuten aittarakennukset.

 Aikoinaan aittoja oli vain yksi. Nyt kahteen aittaan on rakennettu korkeatasoisia hotellihuoneita. Kolmas on jo tekeillä.
Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

ENNEN. Aitta. Aitan kuvat: H.Ala-Krekola.
Aitta ENNEN.

 Metsän keskellä torni ja kappeli
 
Rapistuvalle tornille tehtiin retkiä. Valvontaa varten rakennetussa torni oli rakennettu 1905-1007, ja toimi vielä toisen maailman sodan aikana ilmavalvontapaikkana. Pelottavan tarinansa ja huonon kuntonsa vuoksi tämä silloin rapistumassa oleva torni oli todellinen jännittävyyden ilmestys keskellä metsää. Sen juurelta alkoi perinteinen lipunryöstö -peli, joka sai sydämen tykytykset sykkimään vuodesta toiseen. Tuo leikki oli silti yksi parhaita leirin kohokohtia, tietenkin diskoiltojen lisäksi. Nyt torni on kunnostettu ja ylös pääsee jopa kiipeämään. 

Elvingin torni nyt kunnostettuna. kuva H.Ala-Krekola 
Alueella sijaitseva kappeli. kuva: H.Ala-Krekola.

Alueella on myös kappeli, joka oli rakennettu 1900-luvun alussa samoin kuin Rudolf Elvingin torni. Kappelin tarina onkin oma mielenkiintoisuutensa!  

Kiitos talon emännälle Mutterille nykyisistä Kirjokiven kuulumisista. Tilat hehkuvat nyt huolenpitoa hyvin hoidettuine puutarhoineen ja ranta-alueineen. Etupihan pensasryteikön edestä on löytynyt alkuperäisistä piirustuksista löytynyt terassin pohja, joka on toteutettu ja toimii nyt pääsisäänkäyntinä.  

Kirjokiven kartano, kuva Riitta Bergman

Kaikki hyvin siis nyt, Herra Rudolf.
 
Nyt kun tämä kummituksiakin nähnyt kartanokaunotar on saanut pieteetillä tiloja pitävät omistajat, ei Rudolf-herrankaan tarvitse enää pelotella ketään.

 

Suomestahan ei kannata kesällä lähteä mihinkään. Näitä upeita paikkoja Suomessa riittää. Kirjokivi ja sen läheinen alue Repoveden kansallispuisto metsineen ja kauniine vesistöreitteineen. Nyt on hyvä syy ottaa kunnolla aikaa, jos/kun käyt ensi kesänä vaikka Kouvolassa Asuntomessuilla.
Luonnon kauneutta riittää.

Lähdepäs kesällä Kouvolaan ;). 

PS. Käynti sai muistelemaan muutakin, niitä leiriaikoja, joista voit lukea täältä